11.2.2007

Mormonismin tutkimusta Euroopassa

Mormonismia yleisesti ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa erityisesti koskeva tutkimus on yleensä melko Amerikka-keskeistä. Koska mormonismi on Yhdysvalloissa syntynyt ja sen kulttuurista vaikutteita ottava uskonto, on luonnollista, että juuri amerikkalaiset tutkijat ovat siitä kiinnostuneimpia. Vaikka mormonismi on levinnyt ympäri maailmaa, sillä on muualla harvemmin Yhdysvaltojen tilanteen kaltaista asemaa yhteiskunnassa ja maan uskonnollisella kentällä.

Mutta joka tapauksessa muuallakin maailmassa tapahtuu. Yksi toivottavasti merkittävä kehitysaskel on European Mormon Studies Association -järjestön syntyminen viime vuoden syksyllä. Sen tarkoitus on toimia kokoamis- ja kokoontumispaikkana 1) eurooppalaisille tutkijoille, joita kiinnostaa mormonismin tutkimus yleensä, ja 2) mistä tahansa oleville tutkijoille, joita kiinnostaa mormonismin eurooppalaisen muodon tutkimus. EMSA:n nettisivulla on enemmän tietoa.

Tällä hetkellä suunnitteilla on EMSA:n ensimmäinen konferenssi. Näillä näkymin se järjestetään Englannin Worcesterissa elokuussa 2007. Ohjelmaan kuuluu mm. tavanomaisia konferenssisessioita, tunnetun tutkijan "keynote"-puhe ja tutustumiskierros alueella oleviin eurooppalaisen mormonihistorian merkittäviin kohteisiin.

Yleinen ilmoitus konferenssista ja "Call for Papers" julkistetaan piakkoin. Ja kuka ties vaikka vuoden 2008 konferenssi pidettäisiin Suomessa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnetko mormonifyysikko Stephen E. Jonesin tutkimukset syyskuun terrori-iskuista?

Esim:

http://www.911scholars.org/WhyIndeedDidtheWorldTradeCenterBuildingsCompletelyCollapse.pdf

http://www.scholarsfor911truth.org/

http://www.mujca.com/jonesendorsement.htm

http://www.saunalahti.fi/wtc2001/skeptgal.html

Kim kirjoitti...

Moi, en tunne Jonesin tutkimuksia sen kummemmin, mutta olen tietoinen siitä, että hän kannattaa vaihtoehtoista teoriaa syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumien syyksi.

Ilmeisesti hänet myös laitettiin lausuntojensa vuoksi jonkinlaiselle "lomalle" Brigham Youngin yliopistosta. Mutta kuten sanoin, en ole tutustunut asiaan tarkemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Suosittelen tutustumaan aiheeseen.