20.12.2007

Siirtolaisista ja konferenssista

Kovin on ollut heikkoa kirjoittamiseni tänne viime aikoina.... No, viimeinkin jotakin.

Olen väitöskirjaani (aihe erinäisistä syistä muuttunut, nyt: "The Introduction of Mormonism to Finnish Society, 1840-1903") varten kartoittanut mormonisiirtolaisuutta Suomesta Utahiin 1800-luvulla. Sitä tapahtui hyvin pienessä määrin, tiedossa on 14 Suomesta Utahiin lähtenyttä.

Tiedot ja analyysia on julkaistu artikkelissa "Suomesta Siioniin: Mormonisiirtolaisuus Utahiin 1800-luvulla", lehden Siirtolaisuus - Migration pari päivää sitten ilmestyneessä numerossa 4/2007, s. 12-19.

EMSA:n konferenssiuutisia sen verran, että konferenssi pidetään Åbo Akademissa Turussa 21.-22. elokuuta 2008. Call for papers on julkaistu täällä.

12.6.2007

EMSA:n konferenssiohjelma

European Mormon Studies Associationin elokuun 2007 konferenssin ohjelma on valmistunut. Sen voi käydä lukaisemassa tästä linkistä.

Itse päädyin tekemään konferenssiin paperin, jossa käsitellään mormonismin amerikkalaisuuden stereotypian esiintymistä Helsingin temppelin avointen ovien päivien aikana.

25.2.2007

EMSA Call for Papers

Tiedot European Mormon Studies Associationin ensimmäisestä konferenssista on nyt sitten julkistettu. Konferenssi pidetään Worcesterissa Englannissa 2.-4. elokuuta 2007. Lisätiedot aiheesta ja oman tutkimuspaperin esityksen ehdottamisesta löytyvät EMSA:n nettisivulta.

Konferenssisessioiden lisäksi tapahtumaan kuuluu tutustuminen joihinkin merkittäviin mormonihistorian paikkoihin Worcesterin lähistöllä (esim. Gadfield Elm ja Benbow's Pond). Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan konferenssiin.

Keynote-puheen pitää Armand L. Mauss, sosiologian emeritusprofessori Washington State Universitystä ja yksi Journal for the Scientific Study of Religionin entisistä päätoimittajista. Maussin mormonismiin liittyvä tutkimus on käsitellyt erityisesti rotukysymyksiä ja valtavirran mormonikirkon muuttuvaa suhtautumista yhteiskunnan valtavirtaan ja liberalisoitumiseen. Worcesterissa Mauss puhuu konferenssin aiheen "Periphery and Centre: European Mormons and their Relationship with North America, 1837-2007" ympäriltä.

Vuoden 2008 konferenssi on alustavasti päätetty pitää Suomessa.

18.2.2007

Big Love

HBO-yhtiön tuottama draamasarja Big Love saa Suomen-laajuisen ensi-iltansa huomenna Nelosella klo 21. Sitä esitettiin viime syksynä Suomessa maksukanava Canal+:lla. Nyt sitä on mainostettu reippaalla kädellä sekä televisiossa että katumainoksissa. Useat lehdet ovat TV-sivuillaan tai TV-liitteissään kertoneet siitä jonkin verran.

Sarja kertoo utahilaisesta Henricksonin perheestä, joka elää moniavioisesti. Isä-Billillä on kolme vaimoa ja heidän kanssaan seitsemän lasta. Perheen aikuisilla on menneisyyttä sekä yksiavioisuutta opettavassa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa että siihen kuulumattomassa, moniavioisuutta kannattavassa fiktiivisessä United Effort Brotherhood -ryhmässä. He ovat siis tavalla tai toisella mormoneja, jotka nyt harjoittavat moniavioisuutta itsenäisesti.

Sana "mormoni" on suurin piirtein yhtä hankala yleistermi kuin sana "kristitty". Ne ovat kummatkin sateenvarjonimityksiä keskenään hyvin erilaisille ryhmille ja kirkoille, mutta ne liitetään suuren yleisön mielessä usein vain tiettyyn osaryhmään, joka sitten pyrkii säätelemään nimen käyttöä.

Esimerkiksi kristityiksi kutsutut luterilaiset eivät usein halua, että MAP-kirkkoa kutsutaan kristityksi. MAP-kirkko taas ei halua, että nykyajan moniavioisia Joseph Smithin oppien seuraajia kutsuttaisiin mormoneiksi. Tilanne on hankala, koska kenelläkään ei liene oikeutta omia yleisnimeä vain omaan käyttöönsä.

Lisäksi tilanteen oikeudenmukaisuuden tarkastelua monimutkaistaa se, että MAP-kirkko on joiltakin osin lähempänä varhaisten kristittyjen opetuksia kuin esimerkiksi luterilaiset, kun taas moniavioiset ryhmät ovat joiltakin osin lähempänä Smithin opetuksia kuin nykyajan MAP-kirkko. Toisin sanoen pienempi ryhmä, jolta nimityksen käyttö halutaan kieltää, on joillakin tavoin lähempänä originaalia kuin tradition valtavirta.

Tämän vuoksi on tärkeää, että termejä käytettäessä ollaan selvillä niiden määritelmistä. Muuten väärinkäsitysten syntyminen on entistä helpompaa.

Julkaisin itse tällä viikolla pari lehtikolumnia, jossa pyrin valaisemaan Big Loven suhdetta mormonivaltavirtaan eli MAP-kirkkoon. Toinen on Turun Sanomissa 13.2. ja toinen Aamulehdessä 18.2.

Viimeksi mainittuun toimitus on tietämättäni lisännyt alkuun ingressin, jossa puhutaan "moniavioisesta amerikkalaisesta mormonimiehestä" ja "kätketystä moniavioisuudesta myös Suomessa" samassa kappaleessa. Tämä saattaa valitettavasti johtaa erilaisiin virhepäätelmiin asiaa vähemmän tuntevan ja pelkät ingressit lukevan mielessä, vaikka pyrin omassa tekstissäni mm. juuri tekemään selvää asiantiloista.

Tapaus onkin esimerkki siitä, kuinka helppoa on vahingossa luoda mahdollisia väärinkäsityksiä synnyttäviä tilanteita. Toisin sanoen, määritelmissä ja termien käytössä täytyy aina olla tarkkana; varsinkin, kun on kyse vähemmän tunnetuista asioista.

11.2.2007

Mormonismin tutkimusta Euroopassa

Mormonismia yleisesti ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa erityisesti koskeva tutkimus on yleensä melko Amerikka-keskeistä. Koska mormonismi on Yhdysvalloissa syntynyt ja sen kulttuurista vaikutteita ottava uskonto, on luonnollista, että juuri amerikkalaiset tutkijat ovat siitä kiinnostuneimpia. Vaikka mormonismi on levinnyt ympäri maailmaa, sillä on muualla harvemmin Yhdysvaltojen tilanteen kaltaista asemaa yhteiskunnassa ja maan uskonnollisella kentällä.

Mutta joka tapauksessa muuallakin maailmassa tapahtuu. Yksi toivottavasti merkittävä kehitysaskel on European Mormon Studies Association -järjestön syntyminen viime vuoden syksyllä. Sen tarkoitus on toimia kokoamis- ja kokoontumispaikkana 1) eurooppalaisille tutkijoille, joita kiinnostaa mormonismin tutkimus yleensä, ja 2) mistä tahansa oleville tutkijoille, joita kiinnostaa mormonismin eurooppalaisen muodon tutkimus. EMSA:n nettisivulla on enemmän tietoa.

Tällä hetkellä suunnitteilla on EMSA:n ensimmäinen konferenssi. Näillä näkymin se järjestetään Englannin Worcesterissa elokuussa 2007. Ohjelmaan kuuluu mm. tavanomaisia konferenssisessioita, tunnetun tutkijan "keynote"-puhe ja tutustumiskierros alueella oleviin eurooppalaisen mormonihistorian merkittäviin kohteisiin.

Yleinen ilmoitus konferenssista ja "Call for Papers" julkistetaan piakkoin. Ja kuka ties vaikka vuoden 2008 konferenssi pidettäisiin Suomessa.

4.2.2007

Mormonismin tutkimusta Suomessa

Kirjoitin jokin aika sitten mormonismin tutkimuksesta Suomessa katsausartikkelin, joka sittemmin julkaistiin. Siitä käy ilmi, millaista tutkimusta täällä on aikaisemmin tehty ja julkaistu eri tavoin.

Tieteellisissä aikakausjulkaisuissa tai muissa vastaavissa olleita kirjoituksia katsaukseen sisältyy kourallinen. Tehtyjä ja tulevia graduja taas löytyi jonkin verran alle 20 kpl, ja lisäksi minulla oli tiedossa joitakin proseminaaritöitä (onko jollakin tiedossa katsauksesta puuttuvia töitä?). Aihealueet ovat moninaiset: historiaa, sosiologiaa, kirjallisuudentutkimusta, lääketiedettä jne.

Jonkin verran on siis tutkittu, mutta selvittämätöntä on vaikka millä mitalla. Varsinkin kun pidetään mielessä, että maailma ja mormonismi sen mukana on jatkuvassa muutoksessa. Tärkeää olisikin mm. saada ajan tasalla oleva yleiskuva MAP-kirkon suomalaisesta jäsenistöstä.

Ehdotan katsauksessani joitakin tarpeellisia tutkimussuuntia. Nyt haluaisinkin heittää ideoinnissa pallon teille: Millaisia asioita teidän mielestänne olisi mielenkiintoista saada tietää suomalaisesta mormonismista sekä itsenäisesti että esimerkiksi suhteessa muiden maiden mormoneihin ja muuhun suomalaiseen uskonnollisuuteen?

28.1.2007

Kasvua vai ei?

Yöllä jätetty kommentti kirvoitti kirjoittamaan joitakin ajatuksia tästä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kasvun kysymyksestä.

Perustilanne on siis tämä: MAP-kirkko kertoo olevansa yksi maailman nopeimmin kasvavista kristillisistä kirkoista ja jäsenmääränsä olevan yli 12 miljoonaa. Kommenttia käytetään mm. PR-puheissa ja erilaisissa painetuissa materiaaleissa. Epäsuorasti tämä kommentti myös antaa ainakin osalle jäsenistöä tunnetta kirkon opetusten totuudesta, koska kirkon oletetaan kasvavan kovaa vauhtia maailmalla. Kirkon lehdissä näytetään myös silloin tällöin kasvukäyriä, viimeksi yhdessä syksyn Liahona-lehden numerossa.

Toisaalta kirkko toteaa nettisivullaan myös seuraavaa:


However, despite its increasing numbers, the Church cautions against overemphasis on growth statistics. The Church makes no statistical comparisons with other churches and makes no claim to be the fastest-growing Christian denomination despite frequent news media comments to that effect.
Mielikuvatasolla vahva kasvu on tästä riippumatta selviö, ja kirkko edistää tuota mielikuvaa omalla toiminnallaan.

On kuitenkin eri kysymys, kuinka kasvun mittaaminen tulisi tarkasti määritellä. Ongelmaksi muodostuu kirkon antaman tiedon vähyys: vuosittain ilmoitetaan kastettujen uusien jäsenien lukumäärä, kastettujen jäsenlasten lukumäärä ja kokonaisjäsenmäärä, mutta esimerkiksi eronneiden lukumäärää tai jäsenistön aktiivisuusprosenttia (kuinka suuri osa käy säännöllisesti kirkossa) ei ilmoiteta.

Tämän vuoksi on vaikea laskea lopullista totuutta todellisesta kasvusta, ja onkin jossakin määrin edettävä erilaisten osatietojen ja aktiivisuudesta kertovien "sekundaaristen" indeksien valossa. Tällaisia ovat esimerkiksi maakohtaiset keskiarvot "jäseniä per seurakunta tai vaarna", väestölaskennan uskontoon liittyvät tiedot jne.

Suomessa jäsenistön aktiivisuusprosentti on tietojeni mukaan suhteellisen korkea, noin 50. Toisin sanoen jäseniä käy säännöllisesti kirkossa noin 2 200. Kasvu tapahtunee täällä suurimmaksi osaksi jäsenperheisiin syntyvien lasten kautta. MAP-kirkon Church News -lehti muuten julkaisi juuri eilen artikkelin kirkon tilasta Helsingin ja Tampereen vaarnoissa Suomessa.

Tätä vastoin tilanne on kuitenkin ongelmallinen monissa latinalaisen Amerikan maissa, joissa kasvu kirkon ilmoituksen mukaan on kaikkien suurinta. Sosiologi Rick Phillips on referoidussa Nova Religio -aikakausjulkaisussa vuonna 2006 olleessa artikkelissaan "Rethinking the International Expansion of Mormonism" (linkissä ilmainen abstrakti) kartoittanut tilannetta ansiokkaasti yllä mainittujen sekundaaristen indeksien ja tietojen avulla.

Phillipsin mukaan kirkon ilmoittama jäsenmäärä esimerkiksi Brasiliassa kasvoi vuosien 2000 ja 2002 välillä n. 66 000:lla. Samaan aikaan kuitenkin vaarnojen määrä laski kolmella ja seurakuntien määrä 190:llä. Chilessä taas kirkko ilmoitti vuonna 2002 olevan 527 972 jäsentä, mutta väestölaskennassa vain 103 735 yli 15-vuotiasta ilmoitti uskonnokseen "mormoni". Mexicossa kirkko ilmoitti vuonna 2000 olevan 882 953 jäsentä, mutta väestölaskennassa samana vuonna 205 229 ilmoitti olevansa mormoneja. Tässä ei siis ole kyse aktiivisesti kirkossa käyvistä, vaan niistä jotka ylipäätään pitävät itseään mormonina aktiivisuusasteesta riippumatta.

Näyttää siis varsin selvältä, että ilmoitetut numerot eivät ole ongelmattomia ja että väitteet nopeasta kasvusta ovat jossakin määrin kyseenalaisia. Syitä ongelmiin on vuosien varrella ollut monia, latinalaisessa Amerikassa esimerkiksi ihmisten liian nopea kastaminen ja "numeroiden" painottaminen ihmisten syvällisemmän perehdyttämisen kustannuksella. Iso-Britanniassa oli aikanaan väärinkäytöksiä nk. "pesäpallokasteiden" muodossa 1950- ja 1960-luvun vaihteessa.

Tämän blogipostin tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä pitkälle meneviä päätelmiä. Ajattelin kirjoittaa tämän ikään kuin alustukseksi ongelman kuvailemiseksi ja tilanteen kartoittamiseksi ja toivoa keskustelua asian ympärillä.

Lisätietoja on siellä täällä. Esimerkiksi Salt Lake Tribune -lehti julkaisi asiasta informatiivisen artikkelin kesällä 2005, se kannattaa lukea lisätietoja varten. Vanhin Merrill Bateman oli kirkon edustajana KUER:n (radioasema Salt Lake Cityssä) tunnin pituisessa haastattelussa elokuussa 2005 kommentoimassa kirkon kasvulukuja. Valitettavasti en löytänyt linkkiä tuohon haastatteluun vaikka aikanaan kuuntelin sitä netin kautta. Jonkinlaista kuvaa keskustelun sisällöstä ja Batemanin mietinnöistä saa kuitenkin tässä linkissä (ks. pdf:n sivut 3 ja 5) olevasta kirjoituksesta.

Ajatuksia kasvusta tai sen puuttumisesta? Mikä jäsenmäärätilastojen merkitys mielestänne on MAP-kirkossa ja muissa kirkoissa?

21.1.2007

Varhaisia lehtijuttuja mormonismista 1800-luvun Suomessa

Mormonismista suomalaisessa julkisuudessa tiedetään kovin vähän ennen vuotta 1946. Sen jälkeen vuonna 1947 perustettu MAP-kirkon lähetystoimisto Suomessa ja paikallinen jäsenistö alkoivat tarkemmin seurata kirjoittelua itsestään ja kerätä lehtileikkeitä ahkerammin.

Tutkijalle on internetin ja asioiden digitalisoitumisen myötä olemassa erittäin hyödyllinen lähde kattamaan osa syntyneestä aukosta: Helsingin yliopisto on digitoimassa kaikki Suomessa ilmestyneet sanomalehdet vuosilta 1771-1890, ja projekti alkaa nyt olla loppusuoralla. Näin syntyneeseen "Historiallinen sanomalehtikirjasto" -palveluun pääsee klikkaamalla tästä. Sivustolla voi selata vanhoja lehtiä tai etsiä niistä tietoja hakusanojen avulla.

Palvelun sisältämä materiaali on antanut valtavasti uutta tietoa mm. siitä, kuinka mormoneihin suhtauduttiin 1800-luvun Suomessa, sekä ulkomailta tulleiden tietojen että maassa vuoden 1875 syksyn jälkeen oleskelleiden mormonisaarnaajien pohjalta. Kirjoitin aikanaan palvelussa olleen materiaalin pohjalta artikkelin mormonismista 1840-luvun suomalaisissa lehdissä, siihen voi tutustua englanniksi klikkaamalla tästä. Oikein lyhyt versio tuosta artikkelistani julkaistiin MAP-kirkon Liahona-lehdessä nro 10/2005 Suomen sivuilla.

MAP-kirkko perustettiin vuonna 1830. Ensimmäiset saarnaajat tulivat Eurooppaan vuonna 1837 ja Suomeen vasta 1875. Tuolloin 1840-luvulla Suomessa ei siis vielä ollut mormoneja. Raportointi edustaakin lähinnä sen ajan "saksijournalismia".

Mitä tuumaatte esitellyistä lehtijutuista? Olisi myös mielenkiintoista kuulla, mitä asioita tuosta 1800-luvun julkisuudesta omasta mielestänne kannattaisi tutkia tarkemmin.

15.1.2007

Kommentteja avoimien ovien päivistä netissä

MAP-kirkon Helsingin temppelin avoimien ovien päivien aikana syys-lokakuussa 2006 noin kuutisentuhatta ihmistä täytti kommenttilapun tutustumiskierroksen jälkeen. Laput eivät ole julkisia, mutta ilmeisesti suuri osa sellaisen täyttäneistä kiitteli positiivista kokemusta. Näistä positiivisista kommenteista on kuultu myös tilaisuudessa oppaina toimivilta.

Toki täytyy muistaa, että laput edustavat alle kymmentä prosenttia vierailuista, ja ne ovat aineistona lisäksi valikoitunutta (eivät ole satunnaisotantaa käyttäen tehty mielipidekysely). Juuri positiivisia kommentteja on luonnollisesti painotettu ja hieman hehkutettukin yleisissä puheissa avoimien ovien jälkeen. Kokonaiskuvan kannalta on kuitenkin tärkeä pitää mielessä, että vierailijoiden kokemusskaala on hyvin laaja eikä pelkästään positiivinen.

Olen tähän alle kerännyt linkkejä verkosta löytämääni kommentointiin ja keskusteluun. Materiaali on toki taas "valikoitunutta" ja edustaa rajoittuneita googletus-taitojani (!), mutta se nyansoi kuvaa ihmisten (sekä vierailijoiden että muiden) mietteistä huomattavasti - sekä positiivisten että negatiivisten ajatusten osalta. Joukossa on mm. ihmisten omia blogeja sekä suurempia keskustelupalstoja.

Mitä mieltä? Lisää linkkejä? Oma kokemus?

--------------------------------

Temppeliä lähellä asuvan mietteitä

Voimahali-foorumi

Kuoripoikien podcast temppeliltä (mp3-muodossa)

Entiset Jehovan todistajat 1

Entiset Jehovan todistajat 2

Espoolaisen naisen blogi

Toisen espoolaisen naisen blogi

Osa-aikaeläkeläisen mietteitä blogilla

Tunnustuksellisten luterilaisten foorumi

"Riukun horinoita"

Helsingin Sanomien keskustelupalsta

Helluntailiikkeeseen kuuluvien keskustelupalsta

Kansan Raamattuseuran nuorten sivun blogi

Seksuaalivähemmistöjen keskustelupalsta

Nuoren turkulaisen miehen blogi

"Tumpulan oikut"

Keski-ikäisen suomalaismiehen blogi

synty.net:n keskustelupalsta

Yksityisten katolilaisten sivu (skrollaa hieman alas)

Körttifoorumi

Terho Pursiaisen foorumi

MTV3:n keskustelupalsta Googlen välimuistista

"Ihmetellen maailmaa"

Kristillinen deittipalvelu 1

Kristillinen deittipalvelu 2

"Diennan" päiväkirja

Sana-lehden blogi "Kallen matkassa"

Uskovan nuoren blogi

Marttojen keskustelupalsta

Kolmekymppisen opettajan pohdintoja

Evankelis-luterilainen kirkonrotta

Tietoisuus.com blogi

"Lauluntekijän lautatarha"

Pekan ja Susannan sivu

Espoon vihreiden vaikuttajien blogi

7.1.2007

Vierautta ja toiseutta avoimien ovien päivillä

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uuden Espoossa sijaitsevan Helsingin temppelin avoimien ovien päivät pidettiin 21.9.-7.10.2006. Käyntejä kertyi yhteensä lähes 56 000, joista toki osa useaankin kertaan vierailleita kirkon omia jäseniä. Joka tapauksessa muutama kymmenen tuhatta suomalaista tutustui suomalaisessa uskonmaisemassa usein vieraana pidetyn kirkkokunnan temppelirakennukseen.

Avoimien ovien päiviä ja temppeliä käsiteltiin tiedotusvälineissä melko runsaasti. Ei liene liioiteltua todeta, että mormonismi ei koskaan ole näin lyhyessä ajassa ollut näin paljon esillä suomalaisessa julkisuudessa. Kokoamani tietokannan mukaan artikkeleita ja juttuja radiossa, televisiossa ja erilaisissa sanoma- tai aikakauslehdissä oli yli 100 kpl eri puolilla Suomea. Osa näistä oli STT:n tiedonantoja, osa itse kehitettyjä juttuja. Yleisesti on mielenkiintoista todeta, kuinka laajalla maantieteellisellä ja ideologisella spektrillä juttuja julkaistiin; lehdissä kirjoituksia oli Helsingin Sanomista Pohjolan Sanomiin, Kotimaasta Ristin Voittoon ja SRO:n Elämään-lehteen, Vasabladetista Östra Nylandiin ja Suomalainen kivi-lehdestä Siivoustaito-lehteen.

Tiedotusvälinejulkisuus on erittäin tärkeää kirkkokunnille. Näin ne voivat välittää tietoa itsestään ja pyrkiä rakentamaan itsestään tutun ja turvallisen kuvan. Toisaalta julkisuus on kaksiteräinen miekka MAP-kirkon kaltaisille pienemmille ja ulkomailta tulleille kirkkokunnille. Koska ne usein mielletään vieraiksi Suomessa, käsitellään niitä helposti tiedotusvälineissä mm. toimittajan "keskivertosuomalaisuuden" vuoksi vierautta suoraan tai epäsuorasti mainitsevin ja edistävin tavoin. Tiedotusvälineiden antama kuva vähemmistökirkkokunnista neutraloituu helposti lukijan tai kuuntelijan mielessä, ellei tällä ole muuta kontaktipintaa näihin kirkkokuntiin. Täten kirkkokunnilla itsellään on erityinen intressi vähentää vierasta kuvaansa tiedotusvälineissä.

Helsingin temppelin avoimien ovien ympärillä ollut julkisuus on melko kirjavaa. Nostan tässä esiin muutaman esimerkin lyhyiden lainausten kautta. Lainausten edustamat diskurssit voidaan nähdä vierautta tiedotusvälineiden puolelta edistävinä tai sitä mormonien puolelta purkavina. Samalla on todettava, että myös muunlaisia diskursseja löytyy temppelin ympärillä olleesta julkisuudesta: tiedotusvälineet saattavat esimerkiksi painottaa mormonien "normaaleja" piirteitä, kun taas mormonit itse saattavat joskus ottaa selvää etäisyyttä muihin kirkkokuntiin. Näin ollen alla olevia esimerkkejä ei tule pitää mitenkään kattavana valikoimana, joka esittäisi kokonaiskuvan ko. toimijoiden näkökulmista.


Yleiset tiedotusvälineet:

"Puitten yläpuolella pilkottaa ikään kuin kirkontorni, jonka päässä onkin kultainen enkeli." (Horisontti, Yle Radio 1, 24.9.2006, kursivointi lisätty)

"Temppelissä muuten ei ole, monen yllätykseksi, mitään suurta yhtenäistä salitilaa niin kuin meikäläisissä kirkoissa, luterilaisissa kirkoissa ja muissakin kirkoissa." (Ylen aikainen, Yle Radio Suomi, 3.10.2006)

"Amerikkalaisethan ovat erinomaisen päteviä hoitamaan suuria joukkoja täsmällisesti ja tehokkaasti ... [ihmisjoukko] on todella hyvin hallinnassa, ja fiilistä ylläpidetään todella ammattimaiseen tyyliin." (Ylen aikainen, Yle Radio Suomi, 3.10.2006)

Kokonaisuus on "onekligen ’amerikansk’ och har föga gemensamt med sval nordisk eller stram inhemsk design." (Hufvudstadsbladet 20.9.2006)


Uskonnolliset tiedotusvälineet ja toimijat:

"Emävale-ekumeniaa" (Sanansaattaja 40/2006)

"Asia, joka kuitenkin tekee kristillisen totuuden ylivertaiseksi [mormonien opetuksiin verrattuna]" (Vapaaseurakunnan pastorin mielipidekirjoitus, Länsiväylä 22.10.2006)

"Amerikkalainen uskonto on valloittamassa Suomea" (Vieraskolumni, Kristillisdemokraattinen viikkolehti 40/2006)


Myöhempien aikojen pyhät itse tiedotusvälineissä:

"Yksi maailman nopeimmin kasvavista kristillisistä kirkoista." (Toimittajille jaettu lehdistökansio, s. 5)

"Kyllä me esimerkiksi meikkaamme ja katsomme tv:tä, teemme ihan tavallisia asioita." (Helsingin Sanomat 21.7.2006)

"Siellä ei ole mitään salaista. Meidän mielestä siellä on pyhää, ja nyt meillä on mahdollisuus näyttää ja kertoa siitä ihmisille." (Uutiset, Yle TV 2, 19.9.2006)

On "keskeistä, että suomalaisissa kirkoissa erottuu tällainen ylös kohoava, voimakas torni." (Päivän Peili, Yle Radio 1, 19.9.2006, kursivointi lisätty)


Millaisia ajatuksia nämä vierautta edistävät tai purkavat kommentit herättävät? Monilla on myös omia kokemuksia temppelin avoimien ovien päivistä; millainen tilaisuus ne mielestänne olivat edistää tai purkaa vierautta, toiseutta ja stereotypioita?

5.1.2007

Tästä se lähtee

Pitää kai se minunkin laittaa uuden vuoden kunniaksi blogi pystyyn, kun "kaikilla muillakin" sellainen on. Tuumasin, että tällainen sivu olisi oikeastaan aika kiva paikka jakaa ajatuksia.

Hieman itsestäni: Olen Tampereella asuva diplomi-insinööri, joka opiskelee uskontotiedettä Åbo Akademissa (på svenska). Valmistelen tällä hetkellä tutkimussuunnitelmaa väitöskirjan tekoa varten. Näillä näkymin se tulee käsittelemään kristillisyyden leiman käyttöä rajanylläpitovälineenä uskonnollisella kentällä ja suuntautuu siten uskontososiologian puolelle. Filosofian tohtorin paperit heltiävät toivottavasti muutamassa vuodessa.

Väitöskirjan yleisemmästä luonteesta huolimatta mormonismi uskonnollisena traditiona pysyy kuitenkin yhtenä mielenkiintoisena tutkimuskohteenani, osin oman henkilökohtaisen taustani vuoksi. Paikallisen Prisman kylmäaltaan sisällön hinnanvaihteluiden, Plevnan elokuvatarjonnan ja muiden elämään kuuluvien päiväkirja-asioiden pohtimisen sijaan ajattelinkin pyhittää tämän blogin mormonismin ja välillä myös yleisemmin uskontoon liittyvien kysymystenasettelujen pohtimiselle. Toivon siten välittäväni ajankohtaista tietoa, herättäväni keskustelua mormonismista eri tavoin kiinnostuneiden parissa sekä saavani palautetta omista tutkimusideoistani ja menossa olevasta tutkimuksesta.

Laitan ensimmäisen viestini Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon syksyllä avatun Helsingin temppelin avoimien ovien päivistä esiin parin päivän sisällä. Olen analysoinut temppelin ympärillä ollutta julkisuutta vierauden ja toiseuden kuvaa ylläpitävien tai purkavien diskurssien näkökulmasta ja kirjoittanut asiasta jonkinlaisen artikkelin, jonka pääkohtia ajattelin tuoda esiin.

Näkisin blogilla mielelläni runsaasti keskustelua ja kommentteja kaikkien näkökulmien edustajilta. Tällä tavoin ajatustenvaihdosta tulee kaikkein antoisinta ja monipuolisinta. Ainoa pyyntöni koskee asiallisuutta ja kiihkottomuutta kirjoittelussa, sillä en haluaisi alkaa moderoida kommentteja millään tavoin.

Pitemmittä puheitta toivotan hyvää alkanutta vuotta 2007!