15.1.2007

Kommentteja avoimien ovien päivistä netissä

MAP-kirkon Helsingin temppelin avoimien ovien päivien aikana syys-lokakuussa 2006 noin kuutisentuhatta ihmistä täytti kommenttilapun tutustumiskierroksen jälkeen. Laput eivät ole julkisia, mutta ilmeisesti suuri osa sellaisen täyttäneistä kiitteli positiivista kokemusta. Näistä positiivisista kommenteista on kuultu myös tilaisuudessa oppaina toimivilta.

Toki täytyy muistaa, että laput edustavat alle kymmentä prosenttia vierailuista, ja ne ovat aineistona lisäksi valikoitunutta (eivät ole satunnaisotantaa käyttäen tehty mielipidekysely). Juuri positiivisia kommentteja on luonnollisesti painotettu ja hieman hehkutettukin yleisissä puheissa avoimien ovien jälkeen. Kokonaiskuvan kannalta on kuitenkin tärkeä pitää mielessä, että vierailijoiden kokemusskaala on hyvin laaja eikä pelkästään positiivinen.

Olen tähän alle kerännyt linkkejä verkosta löytämääni kommentointiin ja keskusteluun. Materiaali on toki taas "valikoitunutta" ja edustaa rajoittuneita googletus-taitojani (!), mutta se nyansoi kuvaa ihmisten (sekä vierailijoiden että muiden) mietteistä huomattavasti - sekä positiivisten että negatiivisten ajatusten osalta. Joukossa on mm. ihmisten omia blogeja sekä suurempia keskustelupalstoja.

Mitä mieltä? Lisää linkkejä? Oma kokemus?

--------------------------------

Temppeliä lähellä asuvan mietteitä

Voimahali-foorumi

Kuoripoikien podcast temppeliltä (mp3-muodossa)

Entiset Jehovan todistajat 1

Entiset Jehovan todistajat 2

Espoolaisen naisen blogi

Toisen espoolaisen naisen blogi

Osa-aikaeläkeläisen mietteitä blogilla

Tunnustuksellisten luterilaisten foorumi

"Riukun horinoita"

Helsingin Sanomien keskustelupalsta

Helluntailiikkeeseen kuuluvien keskustelupalsta

Kansan Raamattuseuran nuorten sivun blogi

Seksuaalivähemmistöjen keskustelupalsta

Nuoren turkulaisen miehen blogi

"Tumpulan oikut"

Keski-ikäisen suomalaismiehen blogi

synty.net:n keskustelupalsta

Yksityisten katolilaisten sivu (skrollaa hieman alas)

Körttifoorumi

Terho Pursiaisen foorumi

MTV3:n keskustelupalsta Googlen välimuistista

"Ihmetellen maailmaa"

Kristillinen deittipalvelu 1

Kristillinen deittipalvelu 2

"Diennan" päiväkirja

Sana-lehden blogi "Kallen matkassa"

Uskovan nuoren blogi

Marttojen keskustelupalsta

Kolmekymppisen opettajan pohdintoja

Evankelis-luterilainen kirkonrotta

Tietoisuus.com blogi

"Lauluntekijän lautatarha"

Pekan ja Susannan sivu

Espoon vihreiden vaikuttajien blogi

2 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hieno blogi Kim, oon niin iloinen, että avasti tän blogin. Musta tulee varmasti vakkarilukija ;-) Tykkään tosi paljon tosta neutraalista asenteesta, minkä oot ottanut vaikkapa just tuota avoimienpäiviä kohtaan. Tunnustan, että välillä häiritsi kirkossa just tuo hehkutus siitä, miten niin monet tykkäsivät avoimista päivistä ja kaikki joille kutsu esitettiin tulivat sinne jne jne. Ärsytti siksi, että kun ei se pidä paikkaansa. Tiedän itse ainakin yhden VIP-vieraan (ja useamman ei VIP:n) jotka eivät halunneet edes tulla ja mm. lehtijuttuja lukemalla huomaa, ettei kokemus läheskään kaikille niin sykähdyttävä ollut.

Kim kirjoitti...

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!