Pitkästä aikaa taas yksi helmi. Tällä kertaa siis hieman mormonilähetyssaarnaajien reaktioista siihen vastustukseen, jota he Vaasassa kokivat sekä papiston että viranomaisten vuoksi vuonna 1876. Alla olevassa kirjeessä Axel Tullgren kirjoittaa Skandinavian lähetysjohtaja Ola Liljenquistille Kööpenhaminaan samana päivänä, kun paikalliset viranomaiset olivat takavarikoineet mormonikirjallisuutta. Se on julkaistu tanskaksi Skandinaviens Stjerne -lehdessä, joka oli Tanskassa kahdesti kuukaudessa ilmestyvä mormonien aikakausjulkaisu. Ruotsinkielistä Nordstjernan (myöhemmin Nordstjärnan) -lehteä alettiin julkaista vuoden 1877 alusta, mutta jostakin syystä tätä kirjettä ei otettu sen ensimmäisiin numeroihin.
Paljastettakoon tässä samalla, että työstän parhaillaan väitöskirjan sivutuotteena syntyvää suomenkielistä teosta, työnimellä "Mormonismi 1800-luvun Suomessa dokumenttien valossa". Siihen on koottu, selitetty, viitteistetty ja osin myös kuvitettu ne Suomeen liittyvät aikalaisdokumentit, joiden pohjalta olen tehnyt Suomen mormonitapahtumiin liittyvän tutkimukseni osan, eli se on jonkinlainen dokumentaarihistoria. Se on toivottavasti valmis syksyllä; kielenkääntämiseen ja kaikenlaisiin tarkistamisiin menee jonkin verran aikaa.....
Joka tapauksessa tämä alustavasti käännetty dokumentti antaa osviittaa ja olkoon esimakuna siitä, millaisella tavalla olen noita dokumentteja editoinut ja editoimassa. Mielelläni otan parannuskommentteja vastaan jo tässä vaiheessa! Ajatuksissa on myöhemmin samanlainen dokumentaariteos mormonismista yleisesti 1800-luvun suomalaisessa painetussa sanassa, sitäkin kamaa on kertynyt kohtalaisesti. Näkökulma olisi siinä hieman tutkimuksellisempi, nk. "toiseutta" ja "toiseuttamisen strategioita" pohtien.
---------------------------
Nikolainkaupunki 19. joulukuuta 1876.
Presidentti O. N. Liljenqvist.
Rakas veli.
Olen juuri nyt 18:ntena vastaanottanut 24. marraskuuta päivätyn kirjeesi, ja tartun kynään kertoakseni sinulle, miten minulla menee lähetystyössäni. Olen kiitollinen Herralle Kaikkivaltiaalle siitä, että minua on suojeltu tähän päivään saakka, ja olen sinulle hyvin kiitollinen niistä hyvistä neuvoista, jotka kirje sisälsi, ja pyrin täyttämään ne Jumalan avulla parhaan ymmärrykseni ja arvostelukykyni mukaisesti. Olen yhdessä veli Sundströmin kanssa ollut 160 kilometriä pohjoisessa [1], jossa pidimme kokouksia baptistien ja uskoviksi kutsuttujen kanssa sekä niissä kylissä, joiden kautta kuljimme. Uskon monien ottavan vastaan uskontomme aikanaan, kun se tekee heissä työtä, koska ihmiset ovat hyvin alhaisessa ja tietämättömässä asemassa mitä uskontoon tulee. He näyttävät pitävän vanhasta hapatuksesta parhaiten, koska täällä ei ole niin montaa kirkkokuntaa; baptistit ovat ainoita, ja heillä on hyvin vähän menestystä. Teimme itsemme hyvin tunnetuiksi ihmisille matkustaessamme, joten luulen että meillä on hyvät näkymät tulevaisuudessa. Muutama päivä sen jälkeen, kun kirjoitin viime kirjeeni sinulle, yksi sisarista [2] oli kutsunut ihmisiä kokoon ja meillä oli pieni kokous; hänen isänsä, joka oli tullut hänelle vihamieliseksi hänen käännyttyä uskoomme, kiirehti kuitenkin välittömästi papin luokse ja kertoi kokouksestamme. Pappi tuli sitten yhdessä erään tohtorin kanssa ja yritti estää meitä,[3] ja kaksi päivää myöhemmin kuvernööri lähetti poliiseja hakemaan meidät luokseen. Hän otti meidät vastaan hyvin karkeasti, kielsi meitä saarnaamasta ja määräsi poliisimiehet vahtimaan meitä. Hän oli niin ystävällinen, että uhkasi vangita meidät, ja uhkasi lähettää meidät Siperiaan, koska emme halunneet lopettaa saarnaamista; en kuitenkaan usko hänen valtuutensa ulottuvan niin pitkälle. Sen jälkeen matkustimme pohjoiseen ja palasimme hiljattain kotiin. Emme ole hetkeäkään turvassa, sillä poliisi voi tulla pidättämään meidät, koska kaupungin pappi on täyttänyt kaikki sanomalehdet kaikenlaisilla valheilla,[4] (liitän mukaan pienen otteen yhdestä niistä) niin että koko helvetti vaikuttaa raivoavan meitä vastaan; ja pappi on kirjoittanut niin paljon valheita, että ihmiset joiden kanssa olemme puhuneet häpeävät hänen puolestaan kun hän toitottaa niin ilmeisiä valheita. Mutta Herran avulla tulemme olemaan kärsivällisiä ja kärsimään kaiken, jonka joudumme kohtaamaan. Täällä ei ole uskonnonvapautta, ja laki on niin ankara, ettemme uskalla myydä mitään julkaisuja uhkaamatta joutua pidätetyiksi. Pappi kävi täällä ja otti kirjat, jotka tuo sisar oli ostanut meiltä. Tämän vuoksi olen myynyt vain vähän julkaisuja, mutta olen antanut joitakin levittääkseni sanaa kansan keskuudessa. Toivon, että heille annetaan kohta suurempi vapaus, koska valtiopäivät kokoontuvat 28. tammikuuta,[5] ja tämän kaupungin valtuutettu on hyvin liberaali ja avarakatseinen mies. Yleinen syyttäjä ja kaksi poliisimiestä ovat olleet täällä ja ottaneet osan julkaisujamme tutkiakseen oppiamme, minkä jälkeen he tuovat ne takaisin,[6] niin että tällä hetkellä en tiedä mitä siitä seuraa, mutta toivon parasta. He voivat enimmillään ajaa meidät pois maasta ja lähettää meidät pois; mutta tulkoon vaino ensin jotta uskomme tulee tunnetuksi, ja se tulee olemaan suurena todistuksena monille ystävistämme ja sydämeltään vilpittömille, mutta yksi asia on varma, että Jumala ohjaa kaiken parhain päin työnsä edistämiseksi. Tämä vaikuttaa hyvin vaikealta ajalta Suomelle; kaikki asepalvelukseen kelpaavat miehet jotka ovat merillä tai muualla matkoilla tullaan kutsumaan kotiin, eikä kukaan voi matkustaa pois täältä, ja vienti tulee olemaan kiellettyä. Olosuhteiden vuoksi ei ole viisasta lähettää tänne syntyperäistä henkilöä, ellei hän ole ollut poissa niin monta vuotta ettei laki ulotu häneen, koska Venäjän hallitus aikoo panna liikekannalle tuhansia suomalaisia miehiä valmiina sotaan, eikä täällä kuule muusta kuin sodasta ja nälänhädästä mihin sitten meneekin, niin että he itse voivat arvioida millainen tilanne on. Koska Herra vaatii meitä uhraamaan kätemme, vedellä tai leivällä tai mitä tahansa muuta, toivon ainoastaan olevani uskollinen koettelemuksen hetkellä, sillä haluan täyttää kutsumukseni parhaan tietämykseni mukaisesti, tai mitä Herra antaakin. Täällä on hyvin kallista asua, paljon kalliimpaa kuin Ruotsissa.
En tiedä mitä viranomaiset aikovat tehdä, mutta ilmoitan sinulle heti kun saan tietää. Näin viime yönä unta, ettei heillä olisi juurikaan voimaa tehdä mitään pahaa meitä vastaan. Tällä kertaa ei enempää, muuta kuin että olen rauhallinen koettelemusten aikana; minulla voisi olla paljon mistä kirjoittaa, mutta tämä riittää tälle kerralle. Terveisin kaikille, jotka tuntevat minut, veljesi ja ystäväsi
Axel Tullgren.
P. S. Sanomalehdet ovat täynnä vastustusta meitä kohtaan.[7]
---------------------
[1] Tullgren ja Sundström kävivät mm. Pietarsaaressa, jossa Johan Backlund (ks. liite C [kirjassa oleva ulkomailla kastettujen suomalaisten henkilötietoja sisältävä liite]) asetettiin vanhimmaksi 4. joulukuuta 1876.
[2] Johanna Berg; ks. liite B [kirjassa oleva Suomessa kastettujen mormonikäännynnäisten henkilötietoja sisältävä liite].
[3] Johannes Bäckin kanssa saapunut tohtori lienee ollut kirkkoneuvostoon kuulunut kulttuurivaikuttaja Oskar Rancken. Ks. Carsten Bregenhøj,
Oskar Rancken: Pedagog och samlare, folklivsvetare och historiker (Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2001). Ranckenin apuun turvauduttiin mormonien tapauksessa myöhemminkin; ks. Per Petterssonin muistelmat, 1884.
[4] Ks. viite 7.
[5] Vuosien 1877–1878 valtiopäivät hyväksyi ehdotuksen eriuskolaislaiksi. Keisari ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, lähinnä siksi, että hänen suosimansa ortodoksit oli määritelty eriuskolaisiksi. Ks. Mikko Reijonen,
Uskonnonvapauskysymys Suomessa ([Tampere:] Kirkon tutkimuslaitos, 1977), s. 25.
[6] Ks. Carl G. Wrede Vaasan maistraatille, 16. joulukuuta 1876 ja Isidor Taucher Carl G. Wredelle, 28. joulukuuta 1876. Tullgrenin arvio takavarikosta vaikuttaa olleen liian positiivinen, sillä viranomaiset pitivät sitä selkeästi pysyvänä haltuunottona.
[7] Tullgren viitannee paikalliseen
Wasabladet:iin, johon vt. kirkkoherra Johannes Bäck oli kirjoittanut tai muuten lähettänyt materiaalia. Ks.
Wasabladet, 6. (s. 1), 9. (s. 2–3), 13. (s. 2) ja 16. (s. 2) joulukuuta 1876. Tullgrenin kirjeen jälkeen kirjoituksia oli lehdessä vielä 20. (s. 2) ja 23. (s. 2–3) joulukuuta 1876.
